Kukontorin joulumyyjäiset - mitä ihanaa palautetta sain
Joulukuu 2025
Sain yllättävän ja ihanan mahdollisuuden osallistua Taiteilijat O:n kanssa Kukontorin joulumyyjäisiin kauppakeskus Forumin Yrjönkäytävällä. Myyjäiset pidettiin 12. - 14.12.2025 ja peruutuspaikan vuoksi sain tiedon myyjäisistä vain muutamaa viikkoa ennen varsinaista tapahtumaa. Viralliset valmistujaiseni HAMK Designillä Hämeenlinnassa olisivat olleet 12.12. ja olin suunnitellut meneväni sinne. Käsityönopettajaksi valmistuttuani en pitänyt minkäänlaisia valmistujaisia ja myöhemmin se jäi harmittamaan minua. Isot virstanpylväät tarvitsevat pysähtymistä niiden äärelle, semmoisia siirtymäriittejä vaiheesta toiseen ei kannata aliarvioida, vaikka olenkin usein tehnyt niin.
Tässä tapauksessa päätin hyvästä syystä olla menemättä valmistujaisiin ammattikorkeakoululle, koska mahdollisuus osallistua aivan Helsingin ytimessä järjestettäviin myyjäisiin oli vain kertakaikkiaan liian hyvä tilaisuus jättää käyttämättä. Mielessäni pelasin leikkisää ajatuspeliä, että päätänkö olla menneessä (mennä valmistujaisiini koululle) vai panostaa tulevaisuuteeni (osallistua ensimmäisiin isoihin myyjäisiini keramiikan ammattilaisena). Päätin panostaa tulevaisuuteeni, vaikka ne omat valmistujaisjuhlat on kyllä vielä järjestettävä!
Olin tosi tyytyväinen päätökseeni osallistua Kukontorin joulumyyjäisiin, vaikka valmistujaisten väliin jättäminen harmittikin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin isosti esillä KULO Art & Designin kanssa ison yleisön edessä. Kolmen metrin pöydän täyttäminen oman yrityksen keramiikalla tuntui isolta. Studiolla työt ovat hyllyillä pinoissa ja vähän piilossa, joten kaiken esiin laittaminen kauniisti tuo koko keramiikkayrityksen muotokielen aivan eri lailla esiin. Tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä siksi, että pääsee olemaan esillä töidensä kanssa, kohtaamaan ihmisiä, kuulemaan heidän mielipiteitään ja myös itse konkreettisesti näkemään, mitä kaikkea on oikeasti saanut aikaiseksi.
Voi sanoa, että olin aika hurmiossa koko myyjäisten ajan. En ole koskaan aiemmin keraamikkona ja taiteilijana saanut niin paljon positiivista palautetta niin lyhyessä ajassa. Ihmiset pysähtyivät katselemaan, koskettelemaan ja juttelemaan. Oli upea nähdä ihmisten silmistä, miten he yllättyivät ja hyvällä tavalla ihmettelivät KULOn keraamista muotoilua. Erityisesti lettiveistokset ja suurimmat esineet, kuten puupoltettu Soihtu-veistos sekä vihertävä Rönsy -vati yksittäisinä esineinä saivat ihailua osakseen.
Tämä oli ihana ja tärkeä kokemus minulle, joka auttaa jaksamaan eteenpäin. Tuntuu, että tekemiselleni on yleisö, minun vain tarvitsee tulla ulos sieltä kammiostani ja tuoda KULO Art &Designin uniikki muotokieli ihmisten nähtäville!
Innostunein jouluterveisin,
Enna-Matilda